Valikko
Katso video  ►

Askeleet menestykseen

Tavoittee ohjaavat toimintaa. Tämän vuoksi sinun tulee ensin tehdä itsellesi selkeä tavoite. Kirjoita tavoitteesi paperille, rakenna niistä mahdolisimman tarkat kuvat ja ala visualisoimaan niiden toteutumista. 

Elämäntapamuutoksen tekeminen voi olla haastavaa. Hektinen elämä, sosiaalinen media ja koko ajan kasvavat vaatimukset esimerkiksi työelämässä, voivat aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Vieraantuminen ihmiselle sopivimmasta elämäntyylistä aiheuttaa kehoon jatkuvaa stressitilaa.

Ihmisten tulisi liikkua, syödä ja olla, mahdollisimman samalla tavalla kuten meidän on alun perin tarkoitettukin, eli ns. metsästäjä-keräilijämallin mukaisesti. Meidät on siis tehty muun muassa kävelemään, juoksemaan, nostamaan ja työntämään. Tämän vuoksi säännöllinen koko kehon isoja lihaksia rasittavaa, lihaskuntoharjoittelua tulee tehdä vähintään 3 kertaa viikossa ja askelia tulee kerätä päivittäin 8000-10,000.

Nauttimamme ravinnon tulee olla hankittu mahdollisimman läheltä luontoa ja luonnonmukaisesti. Pitkälle prosessoitu nykypäivän ruoka lihottaa ja tekee ihmisistä sairaita. Ravintovalmennus on jokaisen valmennuksen yksi tärkeimmistä kulmakivistä. 

Yksinkertaisten ja toimivien askelien avulla on mahdollista, että tulet saavuttamaan itsellesi asettamat tavoitteet nopeammin, kuin olit ehkä koskaan uskaltanut unelmoida. 



Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä – 0400 737 593 / ilkka@isc.fi